Sointulan Villat Ry Säännöt
1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Sointulan Villat ry ja sen kotipaikka on Valkeakoski.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Kortteliyhdistyksen tarkoituksena on edistää Sointulan länsiosan
ja sen Apianlahteen rajoittuvan asuin-, puisto- ja ranta-alueen
viihtyisyyttä, turvallisuutta, monikäyttöisyyttä ja esteetöntä
liikkumista.
Kaikessa toiminnassa korostetaan asukaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä
ja kestävää kehitystä vuosiksi eteenpäin yhteistyössä kaupungin kanssa.
Tavoitteena ei ainoastaan ole vain korttelin asuttavuuden, vetovoiman
ja viihdearvon lisääminen vaan myös osaltaan koko Valkeakosken
asumisen ja matkailun edistäminen alueen ainutlaatuisuutta
korostaen.
Liikkumisessa, liikenteessä ja logistiikassa tuetaan nykyaikaisia
sähköisiä ratkaisuita niin, että myös ikääntyvät ihmiset voisivat
asua kotonaan mahdollisimman pitkään.
Konkreettisina tavoitteina on saada alueelle oma rantasauna,
hyvä uimapaikka, venelaituri ja uusia monipuolisia palveluita.
Myös purkavaa vihreää lisärakentamista ja kaavoitusta tuetaan ja
talojen synergiaetuja vaalitaan.
Yhdistys järjestää kokouksia, tapaamisia, asukastapahtumia,
opintomatkoja sekä retkiä ja muutoinkin edistää asukkaiden
yhteisöllistä toimintaa. Yhdistys toimii alueensa asukkaiden
etujärjestönä ja yhdyssiteenä sekä osallistuu aluetta koskevaan
suunnitteluun pyrkien vaikuttamaan asukkaiden etujen mukaiseen
päätöksentekoon.
Yhdistys tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja
viranomaisille tai päättäville elimille. Yhdistys voi liittyä
jäseneksi tarkoituksensa toteuttamista edistäviin
yhdistyksiin ja muihin yhteisöihin.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi laillisen luvan nojalla
järjestää rahankeräystä ja arpajaisia, järjestää kilpailuja,
juhlia ja yleisötapahtumia sekä omistaa ja hallita kiinteistöjä,
osakkeita ja irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa avustuksia,
lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys pyrkii hankkimaan
toimintansa mahdollistamiseksi varoja eri kohteista, kuten mm. kunta, valtio,
yhdistykset ja EU ja elinkeinoelämä. Yhdistys voi perustaa rahastoja
toiminnalle tarpeellisten hankkeiden rahoittamiseksi.
Tiedottaminen tapahtuu internetissä omien kotisivujen kautta ja
sosiaalisessa mediassa. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton
tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen
osallisille.
Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton,
yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys.
3 § Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen lähialueen taloyhtiö
ja sen asukkaat sekä omistajat ja niiden perheenjäsenet, jotka
hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt sekä toimivat
niiden hyväksi.
Yritysjäseniksi voi liittyä taloyhtiöiden lisäksi myös lähialueen
yritykset ja muut yhteisöt.
Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia tai kannattavia jäseniä tai
yritysjäseniä. Yritysjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, jonka
edustama yritys tai asunto-osakeyhtiö on yritysjäsenenä ja joka
hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai
oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen
tarkoitusta ja toimintaa.
Yhdistyksen jäsenten alle 18-vuotiaat samassa taloudessa asuvat
perheenjäsenet voivat liittyä nuorisojäseniksi. Nuorisojäsenillä
ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan
hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua
henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen
toimintaa.
Yhdistyksen jäsenet ovat velvollisia kalenterivuosittain
suorittamaan yhdistykselle jäsenmaksua, jonka suuruuden
yhdistyksen vuosikokous määrää. Uusilta jäseniltä peritään
lisäksi liittymismaksu, jonka suuruuden päättää yhdistyksen
vuosikokous.
Jäsenmaksu on voimassa kyseisen kalenterivuoden loppuun.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen ovat jäsenmaksusta vapaita.
4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsen, joka ei noudata yhdistyksen sääntöjä tai muutoin
vahingoittaa yhdistystä, voidaan hallituksen päätöksellä
erottaa yhdistyksestä. Erotetulla on oikeus saattaa erottamispäätös
yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi jättämällä valituskirjelmä
hallitukselle (30) kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa saatuaan
tiedon erottamisesta.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä
kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka
ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on
jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten
jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen
liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen
ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää
täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5 § Kokoukset
Yhdistyksen päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen kokoukset, joita
ovat vuosikokous maaliskuun loppuun (31.3) mennessä sekä
ylimääräiset kokoukset.
Ylimääräinen kokous pidetään milloin hallitus katsoo sen
tarpeelliseksi tai yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen
äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii.
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle
vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta joko lähettämällä
kutsu kirjeellä kullekin jäsenelle tai sähköpostiviestinä
niille jäsenille, jotka ovat antaneet yhdistykselle
sähköpostiosoitteensa ja lisäksi julkaisemalla kutsu
yhdistyksen virallisella ilmoitustaululla ja internetin
kotisivuilla, mikäli yhdistyksellä sellaiset on.
Yhdistyksen kokouksissa on yksi (1) ääni jokaisella
varsinaisella jäsenellä, yritysjäsenellä, kunniajäsenellä,
kunniapuheenjohtajalla ja kannattavalla jäsenellä.
Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole
toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet
annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella
äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
6 § Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat:
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
-
Kokouksen avaus.
-
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa
ääntenlaskijoina.
-
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
-
Hyväksytään kokouksen esityslista.
-
Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus.
-
Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja
toiminnantarkastajien lausunto.
-
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
-
Päätetään edustus- ja luottamustehtäviin valittujen
mahdollisista palkkioista.
-
Määrätään seuraavan vuoden liittymismaksujen,
varsinaisten jäsenten, kannattajajäsenten ja yritysjäsenten
jäsenmaksujen sekä muiden mahdollisten maksujen suuruudet.
-
Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle
kalenterivuodelle.
-
Suoritetaan hallituksen erovuorossa olevien jäsenten vaali.
-
Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.
-
Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle.
-
Annetaan evästyksiä edustus- ja luottamustehtäviin valituille
henkilöille.
-
Muut mahdolliset asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle
niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
7 § Hallitus
Yhdistyksen hallintoa hoitaa hallitus, johon kuuluu yhdeksi (1) vuodeksi
kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi vuodeksi kerralla valittu 4-6
jäsentä sekä 0-2 varajäsentä.
Jäsenistä puolet eroaa vuosittain erovuoron
mukaan. Erovuoro määrätään ensin arvan, sitten vuoron mukaan.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä
varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai
kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallituksen
kokous kutsutaan koolle vähintään 3 päivää ennen kokousta. Hallitus on
päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä
tai varajäsentä ovat saapuvilla.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa
kuitenkin arpa.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä
taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus voi
juoksevien asioiden hoitoa varten nimetä työvaliokuntia ja jaostoja.
8 § Nimenkirjoitusoikeus
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja,
sihteeri tai taloudenhoitaja, kaksi yhdessä, tai henkilöt, joilla on
siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus.
9 § Talous
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilit päätetään
kalenterivuosittain. Yhdistyksen tilinpäätös
tarvittavine asiakirjoineen ja
toimintakertomus on annettava toiminnantarkastavjille
viimeistään kaksi
viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien
tulee antaa kirjallinen
lausunto tilintarkastuksesta sekä tili- ja vastuuvapauden
myöntämisestä
viimeistään 3 päivää ennen vuosikokousta hallitukselle.
10 § Sääntöjen muuttaminen
Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksissa, jos muutoksesta
on mainittu kokouskutsussa ja jos sääntömuutosta kannattaa ¾ annetuista
äänistä.
11 § Yhdistyksen purkaminen ja lakkauttaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden
väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään ¾ äänten enemmistöllä
ja asia tulee olla kokouskutsussa mainittuna.
Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta
palvelevan toiminnan hyväksi jälkimmäisen purkamisesta päättäneen
kokouksen päätöksen mukaisesti. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi
käytetään varat samaan tarkoitukseen.
12 § Muut määritykset
Niiltä osin kuin näissä säännöissä ei ole määräyksiä, noudatetaan
yhdistyslakia.